Hurmaava juuresleipä saa makua paitsi juuressoseesta, myös appelsiinin raastetusta kuoresta. Pehmeän rakenteen salaisuus on huolellinen mutta lempeä alustus sekä pitkä kohotusaika. Rapea kuori puolestaan syntyy lisäämällä paistovaiheessa uunin pohjalle vettä ja jääpaloja.
Juustosämpylät valmistuvat pikana ja häätävät myös hävikin mitä mainioimmin. Upota niihin kuivahtaneet juustonkannikat, tyhjennä hiutale- sekä myslipussien pohjat tai höystä mieleiseksesi pähkinöillä, siemenillä ja kuivahedelmillä. Vaihtoehtoja on lähes loputtomiin, joten niitä voi pyöräyttää yhden satsin lounaskeiton kylkeen, toisen iltateen kaveriksi.
Juureen tehty siemenleipä vaatii hieman enemmän aikaa, vaivaa ja rakkautta, mutta lopputulos palkitsee ahkeran leipurin. Leipä saa särmää siemenistä ja kuivahedelmistä sekä mukavan rustiikkisen vivahteen ruisleseistä ja spelttihiutaleista.
Tähteeksi jääneestä perunamuusista leivot pikaiset perunarieskat, joihin juuressose tuo lisää makua ja mehevyyttä. Ei hätää, vaikkei tähteitä jääkaapista löytyisikään. Juuressoseen voit ostaa myös kaupasta valmiina ja muusin korvata perunahiutaleilla. Näin mahtavan makuiset lämpimäiset eivät välttämättä kaipaa päällensä kuin sipaisun voita.
Päältä rapea, sisältä mehevä patonki maistuu niin aikuisille kuin lapsillekin ja sopii aterialle kuin aterialle. Vaivaa taikina huolella ja roiskaise paistovaiheessa uunin alaosaan hieman vettä. Näin saat patongille tunnusomaisen mehevän ja sopivan sitkaan sisuksen sekä hurmaavan rapsakan kuoren.
Siirapilla ja kuivatuilla hedelmillä sekä appelsiinimehulla makeutettu aprikoosinen mallasleipä maistuu taivaalliselta suolaisten juustojen kanssa tai kahvileipänä myös sellaisenaan. Kaljamaltaat tuovat leipään omintakeisen säväyksen, hasselpähkinät mukavasti rousketta ja purutuntumaa. Viimeinen silaus syntyy, kun valelet vastapaistetun leivän siirappivedellä.
Leivo lisää leipää näillä ohjeilla:
The post Perunarieska, juureslimppu, patonki – ota tästä mainiot leipäohjeet appeared first on Kotiliesi.fi.