Mehevä leipä syntyy lanttusoseesta ja sen valloittava makumaailma maltaista sekä inkivääristä, neilikasta ja pomeranssinkuoresta. Lanttuleivän ihanan tahmea pinta syntyy, kun sitä valellaan paiston aikana siirappivedellä. Tämä on juuri sellainen lämpimänmausteinen herkku, joka on omiaan voisipaisun kanssa nautittuna, kun ulkona pakkanen paukkuu. Lanttuleipää kannattaa leipoa heti, mutta resepti on syytä säästää myös ensi joulua varten.
Lanttulaatikko on klassikko, jota voi syödä muulloinkin kuin jouluna. Marokkolaishenkinen lanttupaistos syntyy näppärästi valmiista lanttusoseesta, jonka sekaan lisätään jogurttia, voisulaa ja loraus siirappia. Mausteeksi tujautetaan Pohjois-Afrikan herkullista ja monivivahteikasta Ras el hanout -mausteseosta. Rapea pinta syntyy, kun pinnalle lisätään paahdettuja siemeniä tai pähkinöitä sekä muutama voinokare.
Lanttu sopii tietysti myös perinteiseen kasvissosekeittoon. Ihana lanttusosekeitto täytelöityy Koskenlaskija -sulatejuustolla ja saa uutta luonnetta karamellisoidusta sipulista ja paahdetuista siemenistä. Nokare sulatejuustoa valmiin keiton päällä viimeistelee makuelämyksen.
Katso myös nämä lanttureseptit:
The post Maistuisiko lanttukeitto ja –leipä tai marokkolainen lanttulaatikko? Nappaa maukkaat ohjeet appeared first on Kotiliesi.fi.